Uutiset
Lapualla perjantai-illan huumaa, kun Karhubasket saapuu vieraaksi paikallisotteluun
- Tietoja
Tunnelmaa ei varmasti tule puuttumaan Kobra areenalta, kun perjantaina Karhubasket Kauhajoelta saapuu paikallisotteluun Lapualle. Karhubasket on voittanut kauden ensimmäiset ottelunsa, kun se sarja-avauksessa kaatoi hallitsevan suomenmestarin BCNokian vieraskentällä luvuin 71-79 (20-22,20-23,18-16,-13-18). Tuohon otteluun Kauhajoen fanit näyttivät todellisen voimansa, kun Nokian uuteen halliin lähdettiin tutustumaan 5 tilausbussin voimalla ja yli 300 kannattajan tukemana, pisteet matkasivatkin Kauhajoelle. Kotiottelussaan Karhubasket kaatoi Helsinki Seagullsin tiukassa ottelussa luvuin 80-78 (20-12,18-24,21-20,21-22). Karhubasketin kokoonpano on elänyt melkoisesti ja uusina pelaajina nähdään maajoukkueessakin loistanut Andre Gustavson, JBA:sta siirtynyt Juuso Salmi, Hongan kasvatti Aamos Laavanainen ja Kauhajoen oma kasvatti Aleksi Riihimäki. Uusina amerikkalaispelaajina Lapualla nähdään Kaden Anderson ja Joseph Toussaint. Väkivahva Nathaniel Pollard sen sijaan on jo viime kaudelta tuttu. Suomalaispelaajista Kauhajoella jatkoivat Eemi Luukkonen, Oliver Kanden ja Joona Hakamaa.
Kobrilla on vielä pistetili avaamatta, kun kotiottelusta Kouvot haki pisteet numeroin 76-89 (18-21, 18-20,22-32,18-16) ja vierasottelussa Salossa kotijoukkue oli vahvempi luvuin 89-81 (25-22,14-20,26-21,24-18). Salossa Kobrien esitys oli lupauksia antava ja Kobrat veikin ensimmäisen puoliskon 39-42. Timi Puittinen (7/1) tasoitti kolmosellaan tilanteeksi 79-79, kun pelikellossa oli aikaa vajaat 3 minuuttia, mutta nuoren Samu Adlerin (14/2) vietyä kovalla kolmosellaan Vilppaan taas johtoon ei Kobrat enää lopussa pystynyt siihen vastaamaan ja näin pisteet jäivät Saloon.
Seuraavassa valmentajien mietteitä korisliigan sivuilta.
Ville Turja: "Parannettiin peliämme paljon Vilpas otteluun, mutta vielä tuli liikaa kommunikaatiovirheitä puolustuksessa ja passivoitumisia hyökkäyspäässä, että olisi päästy voiton syrjään kiinni. Karhu on aloittanut kauden hienosti ja joukkueessa on valmentajansa näköinen meininki. Pallon paine ja taisteluilme on ollut ihailtavalla tasolla. Varmasti hieno ilta tulossa, kun joukkueet ottavat yhteen."
Kokoonpano: Trent Buttrick, Ryan Ogden, Juho Lehtoranta, Antto Nikkarinen, Courtney Alexander, Jussi Turja, Timi Puittinen, Joona Tuomala, Samari Curtis.
Janne Koskimies: "Molempien joukkueiden avainpelaajilla melko isoja peliminuutteja alla keskiviikolta, joten palautuminen ja oikealle energiatasolle pääseminen ovat keskeisiä asioita perjantain ottelussa. Kobria vastaan pitää olla puolustuksessa hereillä, miten heidän avainpelaajiaan vastaan tulee pelata.
Kokoonpano: Kaden Anderson, Andre Gustavson, Joseph Toussaint, Juuso Salmi, Eemi Luukkonen, Oliver Kandén, Nathaniel Pollard Jr, Joona Hakamaa, Aleksi Riihimäki, Aamos Laavainen.
Kobrat – Karhubasket tänään 11.10 klo. 18.30 Kobra-areenalla. Tervetuloa.
Kobrabussin nokka kohti Saloa
- Tietoja
Tämän kauden ensimmäinen vieraspelireissu suuntautuu Saloon ja Vilppaan vieraaksi. Kauden avauksessaan Vilpas kohtasi vieraskentällä Helsinki Seagullsin. Seagulls osoittautui lopulta vahvemmaksi ja piti avauspisteet lukemin 94-85 (22-32,29-22,19-15,24-16). Etenkin ottelun alussa Salolaiset olivat selvästi niskan päällä ja johto venyikin ensimmäisen jakson puolivälissä jo lukemiin 10-23. Seagulls sai kuitenkin koneensa käyntiin ja siirtyi kolmannen alussa johtoasemaan, josta se ei enää luopunut. Vilppaan kirkkaana tähtenä loisti vasta 17-vuotias Samu Adler, joka upotti 20 pistettä. Muut kasinumeroisille pisteille yltäneet olivat Amin Adamu (21/7) ja Donovan Donaldson (17/1)
Jussi Savolainen: "Aloitimme viime pelin raikkaasti ja aktiivisesti. Samalla ilmeellä liikkeellä Lapuaa vastaan ja pyritään pitämään sama tekeminen myös toisella puoliajalla. Lapua on kookas joukkue, jolla löytyy aseita hyökätä jokaisella pelipaikalla. Meidän onkin oltava samalla sivulla puolustuksellisesti heti alusta lähtien."
Kokoonpano: Donovan Donaldson, Jermaine Marshall, Tino Yli-Junnila, Omar Payne, Mikko Koivisto, Patrik Poutiainen, Admin Adamu , Vili Nyman, Thomas Rönnholm, Samu Adler, Luukas Vaara, Eero Innamaa
Korisliiga ja samalla Kobrien 13. korisliigakausi käynnistettiin perjantaina, kun Kobrat ja Kouvolan Kouvot kohtasivat Lapualla pelatussa ottelussa. Kouvot osoittautui sarja-avauksessa vahvemmaksi ja vei pisteet mukanaan luvuin 76-89 (18-21, 18-20, 22-32, 18-16).
Kouvojen paikkapuolustus oli aika ajoin kotijoukkueelle myrkkyä ja lisäksi Thomas Gipson (25/4) sekä Joseph Bishop (25/2) olivat vaikeita pideltäviä Kobrien puolustukselle.
Ville Turja: "Kouvot ottelussa meille tuli muutama liian pitkä synkkä jakso pelin aikana. Synkkien jaksojen aikana ei saatu ajoissa asioita toimimaan meidän eduksi ja mielestäni se maksoi meille koko ottelun.
Vilpas aloitti Seagullsia vastaan ottelun hienosti ja heidän tekeminen näytti tähän vaiheeseen kautta erittäin hyvältä. Lähdetään hakemaan ehjempää 40minuuttista ja katsotaan mihin se tänään Salohallin yleisömeren edessä riittää."
Kokoonpano: Trent Buttrick, Ryan Ogden, Juho Lehtoranta, Antto Nikkarinen, Courtney Alexander, Timi Puittinen, Joona Tuomala, Samari Curtis.
Vilpas – Kobrat keskiviikkona 9.10 klo. 18.30. Ruutu + näyttää ottelun suorana.
Harkkapeli kotiareenalla
- Tietoja
Tervetuloa tiistaina paikanpäälle näkemään uusi Kobralauma tositoimissa. Ottelussa myös kausikorttimyynti.
Liput 10€ ja uusi kausikortti käy myös.
Harjoituspeli Bisons
- Tietoja
Perjantaina on vuorossa viimeinen harjoituspeli ennen runkosarjan alkua. Vielä ehtii hyvin hankkia kausikortin, niitä on myynnissä perjantain pelissä. Liput 10€ tai kausikortilla sisään. Tervetuloa!
Kobrat valmiina kauteen
- Tietoja
Kobrien amerikkalaisnelikko on nyt täynnä, kun Lapualle saapuvat Ryan Ogden, Trent Buttrick ja Courtney Alexander.
Ryan Ogden on 193 senttinen ja 28-vuotias laituri. Viime kaudella Ogden pelasi Luxembourgissa 21,4 pisteen, 10,6 levypallon, 4,2 syötön ja 2,5 riiston keskiarvolla. Riistoissa Ogden oli Luxembourgin ykkönen pelatessaan BBC Arantia Larochetten joukkueessa. Ryan valittiin liigan vuoden hyökkääjäksi sekä liigan all stars viisikkoon. Luxembourgissa Ryan joutui pelaamaan suurimman osan ajastaan pointin paikalla. Kauden 2022-2023 Ryan pelasi Portugalissa Esgueiran joukkueessa, jossa hän tilastoi 17,5 pistettä ollen koko sarjan pistetilastoissa viidentenä ja levypalloissa puolestaan neljäntenä 8,1 levypallolla. Myös Portugalissa Ryan valittiin Portugalin liigan vuoden hyökkääjäksi sekä Portugalin liigan all stars viisikkoon.
’Katsoimme Ryania jo hänen portugalissa viettämänsä kauden jälkeen todella tarkasti ja tämän vuoden vahvistusnelikkoon hän mielestäni sopii erinomaisesti. Ryan on erittäin monipuolinen pelaaja ja pystyy pelaamaan useampaa pelipaikkaa.’ päävalmentaja Ville Turja kertoo
Trent Buttrick on 206 senttinen ja 26-vuotias sisäpelaaja. Trentin ammattilaisura käynnistyi Pohjois-Makedoniasta Skopjen joukkueessa, jossa 23 ottelussa syntyi tilastot 11/6,8 ja Trent valittiin myös vuoden puolustuspelaajaksi. Joukkue pelasi myös Adriatic League 2 sarjaa, jossa 13 ottelussa Trent tilastoi 10,9 pistettä ja 6,9 levypalloa. Otteluissa kolmoset upposivat komealla 42,4 prosentin keskiarvolla. Viime kaudella Trent pelasi BBL:ää Caledonia Gladiattorsin joukkueessa 6,9/6,3 keskiarvolla. Joukkue pelasi myös viisi Fiba Europe Cubin ottelua, joissa Trent tilastoi 6,8/4,2 keskiarvolla. Tammikuussa hän siirtyi CD Povoan joukkueeseen Portugalin liigaan, jossa tilastoi 13 ottelussa 10/8.
’Trent sopii joukkueemme nelospaikalle erittäin hyvin, koska hän pystyy pelaamaan myös vitospaikkaa kuten joukkueessamme usein nelospaikan vahvistuksemme täytyy pystyä tekemään. Lisäksi erinomaisena heittäjänä hän sopii nelospaikalle hienosti. Trent on myös erittäin aktiivinen levypallopelaaja ja monipuolinen puolustaja, josta kertoo Macedoniasta valinta vuoden puolustuspelaajaksi’ Ville Turja tuumii.
Courtney Alexander on 203 senttinen ja 27-vuotias sentteri. Viime kaudella Courtney pelasi Nuernberg Falconsin joukkueessa Saksan-ProA liigaa tilastoin 11,2/6,1. Kaudella 2021-2022 Courtney pelasi Bulgarian pääsarjassa Tundja Yambolin joukkueessa viisi ottelua tilastoin 19,2/10,8. Courtney tulee koripalloperheestä, sillä hänen isänsä pelasi NBA:ssa vuosina 2000-2005 muun muassa Washingonton Wizarssissa legendaarisen Michael Jordanin kanssa.
’Courtneylla on ollut urallaan aika paljon epäonnea, kun yliopiston jälkeen hänellä on ollut useampi loukkaantuminen tai henkilökohtaisten syiden vuoksi vajaaksi jäänyt kausi. Ammattilaisuran alkua voisikin kuvailla vähintään rikkonaiseksi. Uskon, että erittäin atleettinen Courtney pystyy nostamaan tasoaan hyvin menneen Saksan pro A kauden jälkeen. Courtney on juuri sellainen nopea rullaaja kuin joukkueeseemme mielestäni tarvitsemme.’ Turja valottaa
Kobrien omista junioreista jatkavat jo viime kaudella joukkueessa pelanneet Juho Pihlajamäki ja Eetu Hautala. Uusina pelaajina omista junioreista Korisliiga vauhtia pääsevät haistelemaan Lukas Kortesoja ja Masi Makkonen.
’Mahtavaa, että ollaan saatu nostettua omista junnuista pelaajia harjoitusrinkiin’. Ville Turja kommentoi tyytyväisenä.
Kobrilla on ennestään sopimukset Samari Curtisin, Antto Nikkarisen, Jussi Turjan, Juho Lehtorannan, Joona Tuomalan ja Timi Puittisen kanssa. Valmennustiimiin kuuluu päävalmentaja Ville Turja, valmentaja Nebojsa Dimic sekä fysiikkavalmentajat Arttu Sissala ja Pekka Koskela.
''