iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Uutiset

Korisliigan jatkosarja saavuttaa puolivälin, kun Kouvolan Kouvot saapuu tänään Lapualle. Kouvot on alemman jatkosarjan selvänä ykkösenä ja on jo varmistanut paikkansa pudotuspeleissä. Aiemmissa kohtaamisissa molemmat ovat voittaneet kotiottelunsa. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Lapualla, Kobrat piti sarjapisteet numeroin 99-86 (27-21, 34-23, 23-25, 15-17) ja toisessa kohtaamisessa Kouvolassa kotijoukkue oli vastaavasti parempi luvuin 83-63 (15-19,25-9,25-18,18-17).  Kouvot on pelannut jatkosarjan vahvasti, kun kotona on kaadettu KTP 89-72 ja Pyrintö 76-55. Vieraissa Kouvot haki pisteet Bisonsilta 87-101 ja ainoastaan jatkosarjan avauskierroksella LaBa oli kotonaan vahvempi 82-75. Kouvot on lisäksi vahvistanut joukkuettaan, kun Thomas Gipson III on liittynyt joukkueeseen. Gipson kärsii kuitenkin loukkaantumisesta eikä ole myöskään tänään joukkueen kokoonpanossa.  

Kobrat aloitti jatkosarjan kahdella tappiolla, kun ensin vieraskentällä Pyrintö piti pisteet numeroin 97-84 ja LaBa kävi ryöstämässä sarjapisteet Lapualta luvuin 78-83. Ennen maaottelutaukoa Kobrat palasi voittokantaan ja haki vieraspisteet Kotkasta numeroin 80-82 ja edellisellä kierroksella Loimaalla Kobrat oli vahvempi luvuin 84-89. Kobrat on alemmassa jatkosarjassa sijalla 2 ja kiinni viimeisessä jatkosarjapaikassa. Kamppailu on kuitenkin kova, kun Pyrintö väijyy kahden ja KTP kolmen voiton päässä. 

Alla valmentajien mietteet tulevasta koitoksesta Korisliigan sivuilta;

Ville Turja: Mielenkiintoinen matsi tulossa illalla, kun alemman jatkosarjan voitossa kiinni oleva Kouvot saapuu Lapualle. Valmistautuminen Kouvot peliin on aina hieman erilainen, koska kaikista korisliigajoukkueista Kouvot pelaa ylivoimaisesti eniten paikkapuolustusta. Paikkaa vastaan kauden aikana ei muulloin kuin heitä vastaan tule kauhean paljon toistoja, joten asiat joita halutaan tehdä pitää omaksua aika nopeasti. Kurinalaisuus ja keskittyminen täytyy tänään olla hyvällä tasolla, että pystymme toteuttamaan sovittuja asioita.

Kokoonpano: Roberson, Puittinen, Sherman, Akwuba, Tuomala, Buffen, Nikkarinen, Turja, Pihlajamäki ja Hautala.

Jyri Lehtonen: Tämän kauden Pohjanmaan reissut ovat olleet hieman epäonnisia. Eikä pisteitäkään ole saatu bussiin mukaan. Kobrien tekeminen näyttää hyvältä ulospäin ja voittojakin on tullut riittävällä tahdilla.

Kokoonpano: Lofton, Mäntynen, Lindo, Helakorpi, Boyd, Jackson, Jokela, Alanen ja Kristeri.

Kobrat - Kouvot tänään keskiviikkona 06.03.2024 klo 18.30. Kobra-areenalla. Tervetuloa.

Gameday Kouvot kevt 2024

 

Maaottelutauko on ohi ja ensimmäiseksi matkustetaan Loimaalle, Bisonsin vieraaksi. Aikaisemmista kohtaamisista Kobrat on vienyt pidemmän korren. Ensimmäisessä ottelussa lokakuussa Lapualla Kobrat oli vahvempi numeroin 100-69 ja heti uudenvuoden jälkeen Loimaalla pelatussa ottelussa Kobrat ryösti pisteet luvuin 76-88. Tulevaa koitokseen Bisonsissa on tapahtunut hieman muutoksia. Juri Heinämäki sai tehdä tilaa apuvalmentajalleen Konsta Mastomäelle ja lisäksi joukkueeseen saapui 5 amerikkalaispelaaja Patrick McGlynn, joka debytoi tänään Kobria vastaan. Bisons on aloittanut jatkosarjan erittäin vahvasti, kun ensimmäisellä kierroksella kotona kaatui KTP 91-76 ja vieraista Bisons haki pisteet Pyrinnöltä numeroin 73-88. Maaottelutaukoa edeltäneellä kierroksella alemman jatkosarjan ykkönen Kouvot oli Loimaalla vahvempi luvuin 87-101

Kobrat on aloittanut jatkosarjan tappiolla vieraissa Pyrinnölle 97-84 ja kotona Lahdelle 78-83. Ennen maaottelutaukoa Kobrat haki vierasvoiton KTP:stä luvuin 80-82. Maaottelutauon piti tuoda helpotusta siihen, että sairastuvalta saadaan miehiä takaisin, mutta kierre ei vain ota katketakseen ja miehiä on pudonnut kokoonpanosta lisää.  

Seuraavassa joukkueiden valmentajien kommentit tulevasta ottelusta korisliigan sivuilta;

Ville Turja: Olemme päässeet harjoittelemaan maaottelutauolla erittäin hyvin ja uskon, että olemme valmiita seuraavaan jaksoon, jossa pelaamme 3 peliä reiluun viikkoon. Valitettavasti loukkaantumiset ja epäonni pysyvät näemmä tällä kaudella sitkeästi keskuudessamme ja Bisonsiakin lähdemme haastamaan kovasti vajaamiehisenä. Muuta tapaa lähestyä matsia ei ole kuin, että laitamme itsemme likoon jokaisessa kamppailutilanteessa sata prosenttisesti ja katsomme lopussa mihin se on riittänyt. Pallo ilmaan!

Kokoonpano: Anthony Roberson, Timi Puittinen, Taz Sherman, Theo Akwuba, Joona Tuomala,

KJ Buffen, Antto Nikkarinen ja Eetu Hautala.

Konsta Mastomäki: Maajoukkuetauko ohi ja takaisin pelien pariin. Vastassa isokokoinen Kobrat, jonka fyysisyyteen meidän pitää pystyä vastaamaan.

Kokoonpano: Uotila, Goodman, Heinonen, Kuukkanen, McGlynn, Tahvanainen, Painter, Eräkangas, Brooks, Hollo, Kallio.

Bisons – Kobrat perjantaina 01.03.2024 klo 18.30. Ottelu katsottavissa suorana Ruutu+ palvelusta.

Gameday Loimaalla kevt 2024

 

   

Jatkosarjan pelitahti jatkuu kiivaana ja tänään Lapualle saapuu Lahti Basketball. LaBa aloitti jatkosarjan hienosti kaatamalla kotonaan Kouvolan Kouvot numeroin 82-75 (14-23,27-23,23-8,18-21). Laba vaihtoi valmentajaa runkosarjan päätteeksi, kun Tom Cooman sai väistyä ja vetovastuun otti apuvalmentaja Kristian Palotie, joten uuden valmentajan alaisuudessa voittoprosentti on täydet 100. Kobrien ja Laban runkosarjan ensimmäisessä kohtaamisessa lokakuun lopussa Laba oli kotikentällään vahvempi luvuin 88-83 (23-16,18-21,22-25,25-21). Toisessa kohtaamisessa Joulun välipäivinä Lapualla Kobrat oli puolestaan parempi numeroin 102-87 (25-23,25-22,26-21,26-21). Lahti on hankkinut jatkosarjojen alkuun myös uuden amerikkalaispelaajan Jay Hendersonin, joka debytoi korisliigassa Lapualla.

Kobrat matkusti jatkosarjan aluksi Tampereelle Pyrinnön vieraaksi. Pyrintö vei tuon ottelun numeroin 97-84 (17-20,30-26,21-16,29-22). Kobrat oli vielä iskuetäisyydellä tilanteessa 73-69, kun pelikellossa oli aikaa 7 minuuttia. Pyrintö pelasi kuitenkin jakson lopun vahvasti eikä Kobrat päässeet enää haastamaan kotijoukkuetta voitosta.  

Ohessa valmentajien mietteitä korisliigan sivuilta:

Ville Turja: Lahti otti jatkosarjan avajaisiksi kovan kotivoiton Kouvoista ja saapuu tänään Lapualle varmasti täynnä itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseensä. Lahden hyökkäyspelaaminen on kauden aikana ollut erittäin hyvää. Toisaalta meidän tekeminen on pitkälti nojannut puolustuspään pitävyyteen. Muutamassa viimeisimmässä matsissa pakkipää ei ole meillä kuitenkaan ollut sillä tasolla, jolla sen pitää olla. Tänään päästäänkin mukavaan testiin puolustuksemme kanssa.

Kokoonpano: Anthony Roberson, Timi Puittinen, Taz Sherman, Theo Akwuba, Juho Lehtoranta, Joona Tuomala, Joonas Lehtoranta, KJ Buffen ja Jussi Turja (GTD 75%).


Kristian Palotie: Nopealla aikataululla seuraavan pariin. Kobrat on liigan paras joukkue vartioimaan omaa koriaan. Heidän puolustuksen takalinja täytyy saada liikkeelle. Puolustuksellisesti meidän täytyy pystyä vastaamaan heidän fyysisyyteensä.

Kokoonpano: Cleary, Tolonen, Homanen, Sajantila, Koivunen, Henderson, Terrell, Karvonen, Saarijärvi, Padgett ja Lähdetniemi.  

Kobrat – LaBa tänään tiistaina 13.02.2024 klo 18.30 Lapuan Urheilutalolla. Tervetuloa.

Gameday Lahti kevt 2024

 

Kobrabussin nokka on käännetty kohti Kotkaa, jossa kohdataan KTP Basket. KTP:llä on koossa 18 pistettä ja se jakaa alemman jatkosarjan sarjataulukossa sijan 3 Pyrinnön kanssa. Kobrat on vain yhden voiton edellä 20 sarjapisteellä ja sijalla 2. KTP:n joukkueessa tapahtui valmentajan vaihdos ennen edellistä ottelua, kun Roope Mäkelä ilmoitti jättävänsä valmentajan tehtävät ja vetovastuun otti apuvalmentajana toiminut Michael Pounds. KTP:llä on ollut jatkosarjan alkajaisiksi 2 ottelun vieraspeliputki. Runkosarjan viimeisellä kierroksella Nokialla kotijoukkue oli niukasti vahvempi jatkoajalle venyneessä ottelussa numeroin 100-94. Jatkosarjan ensimmäisessä ottelussa Bisons piti pisteet kotikentällään 91-76 ja edellisessä ottelussa jatkosarjan kärkisijaa pitävä Kouvot oli kotonaan vahvempi 89-72.

Kobrien ja KTP:n runkosarjan kohtaamisissa KTP oli vahvempi molemmissa otteluissa. Marraskuun alussa Lapualla pelatussa ottelussa KTP vei pisteet mukanaan numeroin 79-83(28-19,18-17,17-22,16-25). Loppiaisaattona Kotkassa kotijoukkue oli parempi lukemin 74-65 (23-13,13-18,20-15,18-19).

Kobrat kohtasi tiistaina kotonaan Lahti Basketballin, joka vei pisteet mukanaan numeroin 78-83. Jatkosarjan ensimmäinen ottelu Pyrinnön vieraana ei myöskään kartuttanut pistepottia vaan kotijoukkue oli vahvempi luvuin 97-84. Nyt kun jatkosarjat saatiin hyvin käyntiin, niin tämän ottelun jälkeen seuraa taas 14 päivän tauko ja seuraavan kerran Kobrat matkaa maaliskuun alussa Loimaalle Bisonsin vieraaksi.  

Valmentajien mietteitä korisliigan sivuilta:

Ville Turja: Bussi liikkuu jo kohti Kotkaa ja jännityksellä odotetaan millaiseksi ajokeli muuttuu. Meidän tekeminen näytti Lahtiottelussa ajoittain jo lupauksia antavan hyvältä. Niin KTP kuin mekin janoaa helpottavaa voittoa ja mielestäni voiton avain on mahdollisimman ehjä ja tasapainoinen sekä keskittynyt 40 minuutin suoritus.

Kokoonpano: Roberson, Puittinen, Sherman, Akwuba, Lehtoranta, Tuomala, Joonas Lehtoranta, Buffen, Nikkarinen ja Turja (GTD 75%).

Michael Pounds: Nopea käännös Kouvolasta takaisin pitkästä aikaa Karhuvuoreen. Avainasemassa 1v1 puolustus ja aggressiivisuus molemmissa päissä kenttää.

Kokoonpano: Golson, Lanki, Timonen, Lommi, Nyman, Henttonen, Mykrä, Doss, Brown, Rand, Kuukkanen, Mussalo.

  

KTP Basket – Kobrat tänään perjantaina 16.02 klo 18.30. Ottelu katsottavissa suorana Ruutu + palvelusta.

Gameday Kotkas2 kevat 2024

 

Korisliigan runkosarja saatiin päätökseen ja Kobrien pelit jatkuvat alemmassa jatkosarjassa. Alemman jatkosarjan joukkueet sijoitusjärjestyksessä ovat Kouvolan Kouvot 24p, Kobrat 20p, KTP Basket Kotka18p, Tampereen Pyrintö 16p, Loimaan Bisons 8p ja Lahti Baskettball 8p. Ylemmässä jatkosarjassa jatkavat Helsinki Seagulls 34p, BC Nokia 34p, Joensuun Kataja Basket 28p, Salon Vilpas 26p, Uudenkaupungin Korihait 24p, Kauhajoen Karhu 24p. Ylemmän sarjan kaikki joukkueet ovat varmistaneet paikkansa pudotuspeleissä ja alemman sarjan 2 parasta pelaavat myös huhtikuussa alkavissa pudotuspeleissä, jossa alemman jatkosarjan ykkönen kohtaa ylemmän jatkosarjan kakkosen ja alemman jatkosarjan kakkonen kohtaa ylemmän jatkosarjan ykkösen. Alemman jatkosarjan viimeinen putoaa I-divisioonaan.

Kobrien osalta jatkosarja käynnistyy lauantaina, kun vieraspelissä kohdataan Tampereen Pyrintö.

Pyrintö on uudestavuodesta asti pelannut erittäin vahvasti. Vieraskentällä ovat kaatuneet Bisons 77-96 ja Kouvot 74-80. Kotona otteet ovat olleet vielä vahvempia, kun Lahti kaatui 112-83, KTP 92-66 ja Korihait 88-83. Seitsemään viimeiseen peliin on tullut vain 2 tappiota, jotka tulivat vieraskentällä, ensin Kobria vastaan 83-66 ja edellisellä kierroksella Kauhajokea vastaan 84-66. Kobrien ja Pyrinnön kohdatessa marraskuun alussa Tampereella Kobrat oli vahvempi luvuin 75-88.

Seuraavassa valmentajien mietteitä korisliigan sivuilta:

Ville Turja: Jatkosarjat pyörähtävät käyntiin ja meillä vierasmatsi Pyynikillä Pyrinnön vieraana. Tampereella matsi tuntuu matkansa puolesta lähes kotiottelulta. Pyrintö on saanut kauden edetessä peliään hienosti uomiinsa ja oikeat palaset ovat löytyneet vahvistusten osalta. Me olemme harjoitelleet hyvin ja riviin on saatu mukavasti ukkoja ja harjoituksissa tekeminen onkin sen johdosta näyttänyt hyvältä.

Kokoonpano: Anthony Roberson, Timi Puittinen, Taz Sherman, Theo Akwuba, Juho Lehtoranta, Joona Tuomala, Joonas Lehtoranta, KJ Buffen ja Jussi Turja (GTD75%).

Tero Vasell: Kolmas kerta Kobria vastaan ja nyt olisi aika maksaa kalavelkoja takaisin aiemmista kohtaamisista, joissa meillä ei ole ollut mitään jakoa heitä vastaan. Kamppailupelaaminen,  reagointi puolustajasta hyökkääjäksi ja hyökkääjästä puolustajaksi pitää saada nostettua normaalille tasolle Karhu pelin jälkeen.

Kokoonpano: Ceaser, Kilpinen, Lehto, Muhammad, Williams, Ngatai, Pelissier, Toikkanen, Niemi, Chukwuma, Ahvenjärvi, Pitkänen.

Pyrintö – Kobrat lauantaina 10.02.2024 klo 17.00. Ottelu katsottavissa suorana Ruutu+ palvelusta.

Pyynikilla

Lisää uutisia

Yhteistyökumppanit

 

AlaTalkkariAPowerparkLaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPOPLakeusmskHalpahalliDatabrosnammoietappiakkuAmikotapiolaVuorenmaa.pngSaarenpaameridalillevillaeepeelujataloAlueTaitoFreshseduLjaspilapuan sanomatilkkaketjutKVSvehkon oyLakAptMinimanikaptavantMallaskuuvvkuivauspaninirintajEscarmatKayttoautokv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritRMokkilapuahoviTopGreenetHelastpitkisLkuljetusKPLammiwapiceKRAUTAHyvaskasoilconkalustekkaukokiitoBarberMartelaAukiaMallinnusLapua Floors- parketitpohjanrkLakeusportLapuanLeipaKeittiomaailmaSilmaALOFKSuperPPHydNesmarPirttiRenoaPirjonPLiikuntatoimimajaniemiTaipalePaViVaaSimpsioseitJaskariPaukkuLapuanEnOPTiisteMakelaprintlinkRaMaNesteLapuaLappavesiJaaskelainenhinausUITTOFenniaepmKotiasunnotmanorRavaltsuRavikesajopariprojokinenkuortanembkoskinenlsmrudusKonevuokrausPm trukkiTLuomaTukkutaloHerkkulhdeRuuhikoskieupartSisailmamestMakkonensipapolttovariJeppoBiogasTulisalotyllisTurunEinesjitavalueppeabyararimboTRVosatKauhavaKaukoLlannenSaloLakuepoxMeltexfinnpartiapalkintokPolyplanWellbitPurkuexpKuomasoramosrkopLakeudenAsbBowlingTSportiaEsterTopinAutoavakotimattoInvestrentaFennoLaihiantpsopmetalSilwerWayVaasansKipup1TJConsLAgenttiLevyvirtaSeamkTuurinGrHhiRobsuokkopasi ahola valokuvausKaaritaivutusNordlogPakkalakmvLVIaslasiasennusFinlamelliPumppumestaritPeltomarketMigJaKoneerakellariLaatuvalisjstMHiomoMarianTAsfalttitaitoEPOPcleorpaalutusaccountoraluweldAntinAutoTavoylisahkoKareliaLaattaCkvaApteekkisundeejaakkolaKestransklMyllymakifintecsolkotipizzatrutefysmehsataterasapesuswerokOilLamppedeluxhartmanViitawelhotmaaseututilitLaserSteelasilopcustomitEuromNummijokiKandKNeverasamunTLinnaSteelVendoTurunKKkaunistoniemimesmecinvestigojklogwirokitSteelCompFitLapuaMarianneArconSipilaRevisolVireconferrainnelimarkkaPKMyynticambriMarttilaKJHkokoksalicontriaprmviesatekUlaVaasafarmari24

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 15 €
Eläkeläinen 13 €
Opiskelija 10 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 190 €
Eläkeläiset 170 €
Opiskelijat 120 €
Paikkakausikortti 240 €

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Jaakko Hietala                                 
puheenjohtaja
Puhelin 050 313 3926
info@korikobrat.com 





© 2024 Kobra-Basket ry • Tietosuoja
WebGarden Oy