iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Tulevalla korisliigakaudella Kobrat jatkaa samalla valmennuskaksikolla, kun  Ville Turja aloittaa viidennen kauden päävalmentajana apunaan Nebojsa Dimic, joka aloittaa kolmannen kautensa Kobrajoukkueessa. ´Edelliseen kauteen startattiin suomalaispelaajien osalta lähes samalla joukkueella, mutta tulevalle kaudelle vaihtuukin sitten  melkein puoli joukkuetta. Olen erittäin tyytyväinen meille tuleviin uusiin pelaajiin ja uskon, että usealla pelaajalla on iso potentiaali, jota he eivät vielä ole täysin päässeet näyttämään. Viime kaudella pelasimme korisliigan alun upeasti, mutta joulukuun alussa tulleet loukkaantumiset käynnistivät alamäen, jota oli todella vaikea pysäyttää. Persoonallisuuksien selvittäminen on joskus erittäin vaikeaa, kun katsotaan pelaajia suoraan yliopistosta. Useimmiten yliopistoista valmentajilta on hyvin vaikea saada todellista tietoa pelaajista. Siinä mielessä euroopassa jo pelanneiden pelaajien osalta kokemuksen lisäksi suuri tekijä on se, että heistä pystyy hieman luotettavammin selvittämään joukkue kemiaan vaikuttavia asioita. Itseäni syytän siitä, ettei viime kaudella reagoitu heti, kun ongelmat tulivat esiin ja se alkoi ajan kuluessa vaikuttamaan joukkueen pelaajiin – no nyt ollaan taas tuonkin asian suhteen kokneempia.’ Ville Turja kertoo.  

Turja, Lehtoranta, Nikarinen ja Pihlajamäki jatkavat, Kobrien oma kasvatti Hautala nousee korisliigakokoonpanoon.

Viime kauden suomalaispelaajista jatkavat Kobrien oma kasvatti Jussi Turja (194/90) jolla alkaa 12. kausi Kobrapaidassa. Jussi on myös ainoa pelaaja, joka on koko Kobrien korisliigassa pelaaman ajan pelannut joukkueessa kooten 310 pääsarjaottelua. 649 korisliigaottelun kokemuksen omaava Juho Lehtoranta (195/90) aloittaa 5. kautensa Kobrapaidassa ja 5. kausi alkaa myös Kobrien kapteenilla Antto Nikkarisella (185/85), jolla lähestyy 600 ottelun rajapyykki, kun pelejä korisliigassa on takana 580. Kobrien oma kasvatti Juho Pihlajamäki (188/85), joka jo viime kaudella pääsi haistelemaan korisliigan ilmapiiriä jatkaa joukkueessa. Uutena Kobrien omana kasvattina joukkueeseen nousee Eetu Hautala (190/88).

Tuomala, Kilpinen, ja Puittinen Lapualle

Joona Tuomala (197/85) siirtyy Lapualle Kataja Basketista. 26-vuotias laituri on pelannut korisliigassa jo kausilla 15-16 ja 16-17, kun hän debytoi kasvattajaseuransa KTP:n korisliigajoukkueessa. Kauden 17-18 Joona pelasi Tarmon divarijoukkueessa, josta siirtyi seuraavaksi kaudeksi Kristika Turun divarijoukkueeseen kausiksi 18-19 ja 19-20. Viimeisellä divarikaudellaan Joona viimeistelikin komeat numerot (14,5/8,2/2,6s). Kaudeksi 20-21 Joona siirtyi Ura Basketin korisliigajoukkueeseen, jonka jälkeen 2 viimeistä kautta kului Katajan riveissä. Kaikkiaan korisliiga pelejä on kertynyt 77.

Justuksen siirryttyä takaisin kasvattajaseuraansa Pyrintöön, saapuu Lapualle kaksoisveli Lassi Kilpinen (185/82) niinikään Pyrinnöstä. 30-vuotias Lassi on pelannut koko Korisliiga-uransa kaudesta 14-15 Pyrinnössä ja pelejä korisliigassa on kertynyt 185. Takamiehenä viihtyvä Lassi on parina viime kautena kirjauttanut hurjat kolmosprosentit heitettyään 46,9 ja 43,6 prosenttia bonusheitoista sisään. Tilastollisesti parhaalla kaudellaan 20-21 Lassi valittiin korisliigan parhaaksi 6. pelaajaksi ja tuolloin syntyi tilastot (7,5/3,0/2,5s/1,2r) ottelua kohden.

Timi Puittinen (193/85) siirtyy Kobrapaitaan Äänekosken Huimasta. 27-vuotias laituri on debytoinut korisliigassa LrNMKY:n riveissä jo kausilla 12-13 ja 13-14. Tämän jälkeen Timi on pelannut divaria, Lappeenrannassa, JBA:ssa, Kristikassa ja 2 viimeistä kautta Äänekosken Huimassa. Edellisellä kaudella Timi kirjautti tilastot (15,6/6,2) ja kuluneella kaudella (10,3/4,1).

Tällä hetkellä on käynnissä amerikkalaisvahvistusten rekrytointi ja verkkoja on jo heitetty vesille. Tiedotettavaa voi tulla hyvinkin nopeasti, mutta viimeistään 20.9 on joukkue koossa myöskin vahvistusten osalta.

PAA 4049 Edit

Yhteistyökumppanit

 

AlaTalkkariAPowerparkLaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPOPLakeusmskHalpahalliDatabrosnammoietappiakkuAmikotapiolaVuorenmaa.pngSaarenpaameridalillevillaeepeelujataloAlueTaitoFreshseduLjaspilapuan sanomatilkkaketjutKVSvehkon oyLakAptMinimanikaptavantMallaskuuvvkuivauspaninirintajEscarmatKayttoautokv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritRMokkilapuahoviTopGreenetHelastpitkisLkuljetusKPLammiwapiceKRAUTAHyvaskasoilconkalustekkaukokiitoBarberMartelaAukiaMallinnusLapua Floors- parketitpohjanrkLakeusportLapuanLeipaKeittiomaailmaSilmaALOFKSuperPPHydNesmarPirttiRenoaPirjonPLiikuntatoimimajaniemiTaipalePaViVaaSimpsioseitJaskariPaukkuLapuanEnOPTiisteMakelaprintlinkRaMaNesteLapuaLappavesiJaaskelainenhinausUITTOFenniaepmKotiasunnotmanorRavaltsuRavikesajopariprojokinenkuortanembkoskinenlsmrudusKonevuokrausPm trukkiTLuomaTukkutaloHerkkulhdeRuuhikoskieupartSisailmamestMakkonensipapolttovariJeppoBiogasTulisalotyllisTurunEinesjitavalueppeabyararimboTRVosatKauhavaKaukoLlannenSaloLakuepoxMeltexfinnpartiapalkintokPolyplanWellbitPurkuexpKuomasoramosrkopLakeudenAsbBowlingTSportiaEsterTopinAutoavakotimattoInvestrentaFennoLaihiantpsopmetalSilwerWayVaasansKipup1TJConsLAgenttiLevyvirtaSeamkTuurinGrHhiRobsuokkopasi ahola valokuvausKaaritaivutusNordlogPakkalakmvLVIaslasiasennusFinlamelliPumppumestaritPeltomarketMigJaKoneerakellariLaatuvalisjstMHiomoMarianTAsfalttitaitoEPOPcleorpaalutusaccountoraluweldAntinAutoTavoylisahkoKareliaLaattaCkvaApteekkisundeejaakkolaKestransklMyllymakifintecsolkotipizzatrutefysmehsataterasapesuswerokOilLamppedeluxhartmanViitawelhotmaaseututilitLaserSteelasilopcustomitEuromNummijokiKandKNeverasamunTLinnaSteelVendoTurunKKkaunistoniemimesmecinvestigojklogwirokitSteelCompFitLapuaMarianneArconSipilaRevisolVireconferrainnelimarkkaPKMyynticambriMarttilaKJHkokoksalicontriaprmviesatekCNCTeknUlaVaasaSPVainionpalucromKuntoKuortaneenKaivinLaatupaneeliYliKiikkafinnmetacon

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 15 €
Eläkeläinen 13 €
Opiskelija 10 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 190 €
Eläkeläiset 170 €
Opiskelijat 120 €
Paikkakausikortti 240 €

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Jaakko Hietala                                 
puheenjohtaja
Puhelin 050 313 3926
info@korikobrat.com 





© 2024 Kobra-Basket ry • Tietosuoja
WebGarden Oy