iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

rr
Kobrat hankki riveihinsä 1+1 vuotisella sopimuksella Remu Raitasen, joka heinäkuun lopulla pelatussa, miesten maajoukkuedebyytissään Viroa vastaan, oli maajoukkueen pistekuningas tilastoilla 15/5. Sopimuksen mukaisesti sekä pelaajalla että seuralla on oikeus optioon kaudelle 2021-2022. Remu on 23-vuotias ja 206-senttinen ToPo:n kasvatti, joka siirtyi kahden HBA Märskyssä vietetyn kauden päätteeksi yliopistokentille. 
 
Yhdysvalloissa yliopistoksi valikoitui University of San Francisco, josta Remu valmistui 4-vuoden jälkeen. Remu pelasi viimeisellä kaudella kaikki 34 ottelua, joissa peliaikaa kertyi keskimäärin 16,5 minuuttia ja tilastoriviksi muodostui 5,1p/3,3l/0,8s ottelua kohden. 
 
’Keskustelimme Remun Lapualle tulosta ensimmäisen kerran jo alkukesästä, josta yhteydenpito jatkuikin sitten koko kesän. Suomen maaottelut Viroa vastaan sujuivat häneltä sen veran komeasti, että pieni pelko oli, että näinköhän ulkomaat vievät Remun mennessään. Lopulta kuitenkin pääsimme siihen pisteeseen, että saimme sopimuksen allekirjoitettua ja olen hänen Lapualle tulostaan äärimmäisen mielissäni. Remu tuo joukkueeseen paljon heittovoimaa ja peliälyltään Remu on yksi parhaista. Remun pituus on myös sellainen, että lähes jokaisen pelipaikan pelaaminen onnistuu. Nyt on hyvä lähteä hakemaan viimeistä amerikkalaispelaajaa, joka täydentää ominaisuuksiltaan meidän joukkueen, joukkueeseen nostettavien ja jatkavien omien junioreiden lisäksi.’ Kobrien päävalmentaja Ville Turja tuumii.
   
Kobrilla on aikaisemmin sopimus Antto Nikkarisen, Jussi Turjan, Juho Lehtorannan, Peetu Drocilan, Anthony Gaines Jr:n, Jordan Loveridgen ja Justin Piercen kanssa. Kausi käynnistyy kotiottelulla Uudenkaupungin Korihaita vastaan 14.10. 
 
Korisliiga

Seuraava kotiottelu

kobrat big  ktp small@2x

Ke 5.3. klo 18.30

Kobra-Areenalla

Liput: 18€/15€/12€ 

Kaikki ottelut 

Facebook

Korikobrat Lapua Lapuan kaupunki Lapualaanen lehti

Yhteistyökumppanit

 

AlaTalkkariAPowerparkLaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPOPLakeusmskHalpahalliDatabrosnammoietappiakkuAmikotapiolaVuorenmaa.pngSaarenpaameridalillevillaeepeelujataloAlueTaitoseduLjaspilapuan sanomatilkkaketjutvehkon oyLakAptMinimanikaptavantMallaskuuvvkuivauspaninirintajEscarmatKayttoautokv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritRMokkilapuahoviTopGreenetHelastLkuljetusKPLammiKRAUTAHyvaskasoilconkalustekkaukokiitoBarberMartelaAukiaLapua Floors- parketitpohjanrkLakeusportLapuanLeipaLOFKSuperPPHydNesmarPirttiPirjonPLiikuntatoimimajaniemiTaipalePaViVaaSimpsioseitJaskariPaukkuLapuanEnMakelaprintlinkRaMaNesteLapuaLappavesiJaaskelainenhinausUITTOFenniaepmKotiasunnotmanorRavaltsuRavikesprojokinenkuortanembkoskinenlsmrudusKonevuokrausTLuomaTukkutaloHerkkulhdeRuuhikoskieupartMakkonensipapolttovariJeppoBiogasTulisalotyllisTurunEinesjitavalueprimboTRVosatKauhavaKaukoLlannenSaloLakuMeltexfinnpartiapalkintokPolyplanWellbitPurkuexpsoramosrkopLakeudenAsbBowlingTSportiaEsterTopinAutoavaInvestrentaFennoLaihiantpsopmetalKipup1LAgenttiLevyvirtaSeamkHhiRobsuokkopasi ahola valokuvausKaaritaivutuskmvLVIasFinlamelliPumppumestaritPeltomarketerakellariMHiomoMarianTAsfalttitaitoEPOPcleorAntinAutoylisahkokvaApteekkisundeeKestransfintectrutefysmehsataterasapesupedeluxhartmanViitamaaseututilitLaserSteelasilopcustomitNummijokiNeverasamunTkaunistoniemiinvestigojklogFitLapuaMarianneSipilaRevisolVireconferrainPKMyyntiKJHkokoksalicontriaprmviesatekCNCTeknUlaVaasaSPVainionpalucromKuntoKuortaneenKaivinLaatupaneeliYliKiikkafinnmetaconmatkapeuraTerveystaloQTeamAsfalttikallioAlmatilisaukkoAutoOpistoRintaJouppiFirixitetsvmetalAnnalaPLNesteKuortanealavuskeskustaksimoveteclogenttrafomicCarolinaweekendtaihoviBEGrouplyvillaxjouppilaLantAgro

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 15 €
Eläkeläinen 13 €
Opiskelija 10 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 190 €
Eläkeläiset 170 €
Opiskelijat 120 €
Paikkakausikortti 240 €

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Jaakko Hietala                                 
puheenjohtaja
Puhelin 050 313 3926
info@korikobrat.com 





© 2025 Kobra-Basket ry • Tietosuoja
WebGarden Oy