iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Lapuan Kobrat pyrkii lähestymään kahden voiton päässä olevaa pudotuspeliviivaa ottelu kerrallaan. Sanomattakin on selvää, että kotiottelu sarjataulukon seitsemäntenä majailevaa BC Nokiaa vastaan lukeutuu ns. pakkovoittoihin.

Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kahdesti. Lokakuussa Lapualla BC Nokia voitti vaivaisella pisteellä, kun kotijoukkueen pelaajisto ei saanut enää palloa viimeisestä hyökkäyksestä ilmaan. Marraskuussa Nokialla kotijoukkue taas oli suorastaan ylivoimainen.

BC Nokian kokoonpanossa keskiviikkona debytoi Korihaista siirtynyt Jalen Henry. Henry pelasi vielä maanantaina Uudessakaupungissa, jossa Kataja kaatui Korihaiden käsittelyssä jatkoajalla. Nähtäväksi jää, kuinka suuren rooli Henry saa heti ensimmäisessä ottelussaan BC Nokian paidassa. Henrylla on ainakin Lapualta mieluisia muistoja, tippasihan mies viime hetkillä voittokorin Korihaiden paidassa.

BC Nokian kokoonpanosta voi nostaa esille muun muassa väkevän Stace Davisin ja lauantaina peräti 31 pistettä Kauhajoella tehoilleen Niko Mattilan. Heidän lisäkseen myös sentteri Daniel Dolenc ja pelintekijä Lassi Nikkarinen ovat olleet läpi kauden pirteitä.

Kobrat joutuvat jälleen tulemaan toimeen ilman yhtä avainpelaajaansa, kun Julien Lewisin alaraajavamma ei ole vielä parantunut.

– Nokia pelaa ihailtavan kovalla asenteella ja taistelee jatkuvasti tilanteet loppuun asti. Pärjätäksemme meidän täytyy olla valmiina heidän aggressiivisuuteensa palloskreenipuolustuksessa sekä levypallopelaamisessa. Odotan joukkueeltamme suurta tason nostoa ottelun alkuun edelliseen otteluun verrattuna, Kobrien päävalmentaja Ville Turja vaatii Korisliigan ennakossa.
Kokoonpano: Reggie Keely, Brandon Boggs, Antto Nikkarinen, Jordan Capps, Juho Lehtoranta, Jussi Turja, Niko Mantere, Lauri Toivonen, Ville Taipale ja Panu Blomgren.

– Etsimme tasaisuutta tällä hetkellä, kuten myös Lapua. Kobrat on kykenevä isoihin pisteryppäisiin minä hetkenä hyvänsä, joten meidän pitää tehdä mahdollisimman monta heidän hyökkäyksistään vaikeaksi. Odotan innolla Jalen Henryn debyyttiä. Hän tulee varmasti antamaan meille tarvittavan boostin korin alle ja auttaa rotaation pyörittämisessä, BC Nokian luotsi Greg Gibson tuumii.
Kokoonpano: Dolenc, Davis, Ahonen, Mattila, Sulonen, Hopkins, Holland, Boman, Tabb, Nikkarinen (GTD 50%), Henry.

Kobrien ja BC Nokian välinen tärkeä taistelu sarjapisteistä alkaa klo 18.30. Tervetuloa kannustamaan Kobrat kohti pudotuspelejä!

 

Yhteistyökumppanit

 

AlaTalkkariAPowerparkLaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPOPLakeusmskHalpahalliDatabrosnammoietappiakkuAmikotapiolaVuorenmaa.pngSaarenpaameridalillevillaeepeelujataloAlueTaitoFreshseduLjaspilapuan sanomatilkkaketjutKVSvehkon oyLakAptMinimanikaptavantMallaskuuvvkuivauspaninirintajEscarmatKayttoautokv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritRMokkilapuahoviTopGreenetHelastpitkisLkuljetusKPLammiwapiceKRAUTAHyvaskasoilconkalustekkaukokiitoBarberMartelaAukiaMallinnusLapua Floors- parketitpohjanrkLakeusportLapuanLeipaKeittiomaailmaSilmaALOFKSuperPPHydNesmarPirttiRenoaPirjonPLiikuntatoimimajaniemiTaipalePaViVaaSimpsioseitJaskariPaukkuLapuanEnOPTiisteMakelaprintlinkRaMaNesteLapuaLappavesiJaaskelainenhinausUITTOFenniaepmKotiasunnotmanorRavaltsuRavikesajopariprojokinenkuortanembkoskinenlsmrudusKonevuokrausPm trukkiTLuomaTukkutaloHerkkulhdeRuuhikoskieupartSisailmamestMakkonensipapolttovariJeppoBiogasTulisalotyllisTurunEinesjitavalueppeabyararimboTRVosatKauhavaKaukoLlannenSaloLakuepoxMeltexfinnpartiapalkintokPolyplanWellbitPurkuexpKuomasoramosrkopLakeudenAsbBowlingTSportiaEsterTopinAutoavakotimattoInvestrentaFennoLaihiantpsopmetalSilwerWayVaasansKipup1TJConsLAgenttiLevyvirtaSeamkTuurinGrHhiRobsuokkopasi ahola valokuvausKaaritaivutusNordlogPakkalakmvLVIaslasiasennusFinlamelliPumppumestaritPeltomarketMigJaKoneerakellariLaatuvalisjstMHiomoMarianTAsfalttitaitoEPOPcleorpaalutusaccountoraluweldAntinAutoTavoylisahkoKareliaLaattaCkvaApteekkisundeejaakkolaKestransklMyllymakifintecsolkotipizzatrutefysmehsataterasapesuswerokOilLamppedeluxhartmanViitawelhotmaaseututilitLaserSteelasilopcustomitEuromNummijokiKandKNeverasamunTLinnaSteelVendoTurunKKkaunistoniemimesmecinvestigojklogwirokitSteelCompFitLapuaMarianneArconSipilaRevisolVireconferrainnelimarkkaPKMyynticambriMarttilaKJHkokoksalicontriaprmviesatekUlaVaasafarmari24

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 15 €
Eläkeläinen 13 €
Opiskelija 10 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 190 €
Eläkeläiset 170 €
Opiskelijat 120 €
Paikkakausikortti 240 €

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Jaakko Hietala                                 
puheenjohtaja
Puhelin 050 313 3926
info@korikobrat.com 





© 2024 Kobra-Basket ry • Tietosuoja
WebGarden Oy