iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Perjantaina Lapualle saapuu perinteikäs KTP-Basket Kotkasta. KTP ja Kobrat ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla 9 ja 10. KTP on pelannut 7 ottelua, joista sillä on kasassa 1 voitto, kun Espoo United kaatui kotisalissa ylivoimaisen esityksen jälkeen numeroin 90-70. Edellisellä kierroksella KTP oli pitkään voitonsyrjässä kiinni, mutta viime minuuteilla BC Nokia käänsi ottelun itselleen numeroin 90-93. Edellisen vieraspelin KTP pelasi Uudessakaupungissa, jossa myös Kobria kurittanut Korihait oli lopulta parempi lukemin 97-90. KTP:n tehokkaimpana häärii väkivahva Kenneth Simms (15/8/2,9syöttöä). Kotimaisista pelaajista eniten vastuuta kantaa Michael Pounds (11,3/2,4/2,9syöttöä), kauden tehokkaasti aloittanut Mikael Aalto (7,6/3,6) kärsii loukkaantumisesta eikä ole pelaavassa kokoonpanossa. KTP:ssä pelaa tällä kaudella myös ex-kobra Cedric Latimer (1,7/1,8) ja kaksinumeroisille minuuttiluvuille pääsevät myös Joni Herrala (2,7/1,3) ja Ilmari Kallio (4,4/2,1), joka edellisessä ottelussa pussitti hienosti oman piste-ennätyksensä 16.

Ray Ailus:’ Lähdetään haastamaan kotijoukkuetta. Viime aikoina hyökkäyspeli (90p/ottelu) on toiminut tuloksellisesti ihan tyydyttävästi. Niillä lukemilla pitäisi tulla voittoja. Ikävä kyllä näin meidän tapauksessa ei ole ollut, sillä puolustuspeli kangertelee. Yritetään löytää oikea syke, jolla puolustusta tehostetaan’. Kokoonpano: Horton, Herrala, Pounds, Barnes, Latimer, Edwin, Thomas, Simms, Kallio.

Ville Turja: Meidän on edelleen keskityttävä puolustuspelaamisen parantamiseen. Välillä homma toimii, mutta heikkoja jaksoja tulee vielä liikaa. KTP pelaa erittäin aggressiivista puolustusta, joten hyökkäyspäässä meidän on pidettävä pallosta huolta. Larsin poissaolo tuo oman haasteensa pelin pyörittämiseen, mutta onneksi DC oli valmiina tuomaan osaamisensa joukkueen käyttöön. Kokoonpano; Ville Taipale, Tuomas Viertola, Perttu Blomgren, Terence Jennings, Jussi Turja, Lucas Woodhouse, Panu Peltokangas, Samuel Kujala, Maurice Creek, Niko Mantere, Chris Ortiz, Ville Turja

Derrick Crayton tuuraa Ekströmiä

Kobrien päävalmentaja Lars Ekström joutuu olemaan henkilökohtaisen syyn vuoksi 2-3 viikkoa pois päävalmentajana tehtävistä. Ville Turjalla on tuona aikana päävalmentajan vastuu, joka hoituu yhdessä Derrick Craytonin kanssa. DC on lapualaisille hyvin tuttu sekä pelaajana että valmentajana. Ensimmäisen kerran DC esiintyi lapualaisyleisölle kaudella 05-06 tultuaan Kobrien divarijoukkueessa avuksi tammikuun alussa. Seuraava kausi sujuikin jo divarijoukkueen pelaajavalmentajana. Korisliigassa Derrick on valmentanut Kobria yhden kauden päävalmentajana sekä kaksi kautta apuvalmentajana, joten kuluva kausi on siten 6, kun DC on antamassa oppiaan Kobrille.

Kobrat – KTP-Basket perjantaina 27.10 Lapuan Urheilutalolla. Tervetuloa.

Korisliiga

Seuraava kotiottelu

kobrat big  bcnokia small@2x

Ke 13.12. klo 18.30
Kobra-Areenalla

Liput 14 € / 11 € / 8 €

Kaikki ottelut 

Facebook

Twitter

Liput

Zup Liput
Korikobrat Lapua Zup Liput

Kirjaudu

Yhteistyökumppanit

 

ElisaAAlaTalkkariALaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPiskoBPOPPankkiBSaarikoskiBOsioVikingBYHSPsaarenpää oyeepeeSahkoWasaAlueTaitoTurnerPrplapuan sanomatlahitapiolailkkavehkon oyKumi ja Kone LogoSyoLakAptPrssiKaappolaRokekaptMallaskuurintajSeilabKipup1kv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritlapuan autohuoltolapuahoviWasalineCanoramadatabrosSolManLkuljetuswapiceHyvaskakalustekKJHdisakaunistokaukokiitoMartelaJapoLampoassaAukiaStarkmcdonaldssafetorpohjanrkekonomitnammoLakeusportLapuanLeipaSilmaATelakareLOFetappiKSuperrentaKuurnaPPHydPirttiPirjonPmajaniemiLaulasmaavihtapedeluxPaViVaaurheiluteippi logoMovemakersEncoreKingiJouppiskaSimpsioJaskarielmalahdensuoRantalainenTouhuTaloKatilaPaukkuLapuanEnprintlinkRaMaMVtilipalveluvismarLappavesiLannenJaaskelainenhinausesperiTrutecSahaFenniasmileepmautokatmanorRavaltsuRavikesajoparicarcomhuvilajokinenkuortanekullasKuulopistekoskinelsmjykavalkacitymhaavemaaruduspowermarkunmhelmicertego

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 13 €
Eläkeläinen 10 €
Opiskelija 8 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 175 €
Eläkeläiset 155 €
Opiskelijat 115 €
Paikkakausikortti 245 €

Kertalippusarja
10kpl kertalippuja 100€

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Erno Vuori                                 
puheenjohtaja
Puhelin 045 132 2398
info@korikobrat.com 





© 2017 Kobra-Basket ry
WebGarden Oy