iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Kobrat on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen Christopher Ortizin kanssa. Chrisillä on sekä USA;n että Puerto Ricon kansalaisuus. Chris pelasi neljä kautta Kent State Universityn joukkueessa, joka pelaa Mid-American konferenssissa. 24-vuotias Chris on 203-senttinen ja 103 kiloinen nelospaikan pelaaja. Viimeisellä yliopistokaudella keskimääri 25 minuutin peliajalla Chris tehtaili tilastot 7,8 pistettä, 5,5 levypalloa, yhteensä 32 ottelussa. Juuri päättyneellä kaudella Puerto Ricossa Chris pelasi 45 ottelua 6 pisteen ja 2,6 levypallon keskiarvolla.

’Chris on hakemamme heittävä nelospaikan pelaaja, jonka fysiikka riittää korinaluspelaamiseen. Chris oli juuri päättyneen Puerto Ricon liigan Rookie of the Year ja debytoi myös Puero Ricon maajoukkueessa. Uskon, että Chris pystyy vahvistamaan joukkuettamme monin tavoin’ päävalmentaja Lars Ekström kertoo.

Youtubessa Chris Ortiz

Ortiz

Perttu Blomgren jatkaa tulevan kauden Kobrissa. Tänään 16-vuotis syntymäpäiväänsä viettävä Perttu debytoi Kobrien liigajoukkueessa jo viime kaudella. Perttu kuuluu myös Suomen 16-vuotisten maajoukkueeseen pelaten juuri päättyneissä EM-kisoissa keskimäärin 25 minuuttia ottelua kohden. Pisteitä kertyi keskimäärin 4,9 ja levypalloja takamies kauhoi 4,1. Perttu pelasi viime kaudella myös B-junioreiden SM-sarjaa Karhun joukkueessa. Kausi päättyi 5. sijaan ja Perttu kirjautti hienon tilastorivin 21,6 pistettä, 13,3 levypalloa, 5,5 syöttöä ja 4,5 riistoa ottelua kohden teholuvun oltua muhkea 33,1.

’Perttu on yksi lapualaisen sekä myös maajoukkuekoripallon tulevaisuuden nimistä. Pertulla on kaikki edellytykset ja ominaisuudet vaikka mihin. Tulevaisuudessa tehtävät ratkaisut ovat yksi iso asia tulevan kehityksen kannalta’ Ekström toteaa.

Kobrien muut pelaajat; Tuomas Viertola, Jussi Turja, Panu Peltokangas, Ville Turja, Terence Jenings, Maurice Creek, Lucas Woodhouse.
Valmennus; Lars Ekström ja Ville Turja

Korisliiga

Seuraava kotiottelu

kobrat big  ktp small@2x

Pe 27.10. klo 18.30
Kobra-Areenalla

Liput 14 € / 11 € / 8 €

Kaikki ottelut 

Facebook

Twitter

Liput

Zup Liput

Äänestys


Zup Liput
Korikobrat Lapua

Yhteistyökumppanit

 

ElisaAAlaTalkkariALaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPiskoBPOPPankkiBSaarikoskiBOsioVikingBYHSPsaarenpää oyeepeeSahkoWasaAlueTaitoTurnerPrplapuan sanomatlahitapiolailkkavehkon oyKumi ja Kone LogoSyoLakAptPrssiKaappolaRokekaptMallaskuurintajSeilabKipup1kv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritlapuan autohuoltolapuahoviWasalineCanoramadatabrosSolManLkuljetuswapiceHyvaskakalustekKJHdisakaunistokaukokiitoMartelaJapoLampoassaAukiaStarkmcdonaldssafetorpohjanrkekonomitnammoLakeusportLapuanLeipaSilmaATelakareLOFetappiKSuperrentaKuurnaPPHydPirttiPirjonPmajaniemiLaulasmaavihtapedeluxPaViVaaurheiluteippi logoMovemakersEncoreKingiJouppiskaSimpsioJaskarielmalahdensuoRantalainenTouhuTaloKatilaPaukkuLapuanEnprintlinkRaMaMVtilipalveluvismarLappavesiLannenJaaskelainenhinausesperiTrutecSahaFenniasmileepmautokatmanorRavaltsuRavikesajoparicarcomhuvilajokinenkuortanekullasKuulopistekoskinelsmjykavalkacitymhaavemaaruduspowermarkunmhelmicertego

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 13 €
Eläkeläinen 10 €
Opiskelija 8 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 175 €
Eläkeläiset 155 €
Opiskelijat 115 €
Paikkakausikortti 245 €

Kertalippusarja
10kpl kertalippuja 100€

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Erno Vuori                                 
puheenjohtaja
Puhelin 045 132 2398
info@korikobrat.com 





© 2017 Kobra-Basket ry
WebGarden Oy