iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Korisliigassa pelaavan Lapuan Kobrien edustusjoukkue alkaa olla hiljalleen kasassa tulevaa kautta varten. Kobrat kiinnitti riveihinsä jo viime kaudelta tutun 183-senttisen takamiehen Aubrey Conerlyn. Vuodesta 2007 Suomessa viihtynyt Conerly on tahkonnut jo yhdeksän kautta kotimaan parketeilla ja perheineen Suomessa asuva Conerly luetaankin kotimaiseksi pelaajaksi.

33-vuotias Conerly pelasi edellisellä sesongillaan Lapualla reilut 22 minuuttia ottelua kohden 6,5 pisteen ja 2,1 syötön keskiarvolla. Tehokkaasti kakkospelintekijän roolissaan aloittanut Conerly kärsi joulun jälkeen sitkeästä vaivasta, joka selvästi vaikutti miehen pelaamiseen loppukaudesta.

- Olen aina pitänyt Aubreyn pelaamisesta, jo silloin kun hän pelasi divarissa. Hän on fiksu pelaaja, joka sai viime kaudella Lapualla mahdollisuuden näyttää pärjäävänsä myös Korisliigassa. Hän on ehdottomasti sarjan parhaita back up pointteja. Voin luottaa siihen, että hän hoitaa ruutunsa pelistä toiseen, Kobrien käskyttäjä Damion Dantzler iloitsi.

- On hienoa olla takaisin Lapualla! Ennen kaikkea siksi, että meillä on nyt hyvä mahdollisuus olla erinomainen joukkue tällä kaudella. Kasassa on nippu, jolla on mahdollisuuksia vaikka mihin, jo reilun viikon joukkueen kanssa harjoitellut Conerly tiivisti tunnelmansa harjoitusten päätteeksi.

Conerlyn sopimuksen myötä Kobrilla on nyt plakkarissaan kymmenen pelaajasopimusta: Damon Williams, Jussi Turja, Mario Edwards, Jamal Jones, Dom Morris, Tuomas Viertola, Marius Van Andringa, Stephen Hurt ja Ville Turja. Conerly, Morris, Turjat ja Viertola edustivat lapualaisia jo viime kaudella. Joukkuetta täydennetään vielä ainakin omilla kasvateilla.

- Lisäksi haluaisin joukkueeseen vielä yhden ison kotimaisen pelaajan, sillä nyt meillä on joukkueessa vain Hurt ja Morris, jotka ovat omimmillaan sisäpelaajina. Yksi iso mies lisää toisi tiettyä turvaa, mutta en tietenkään halua painostaa seurajohtoa. Talous edellä mennään, se on selvä. Mutta en kiellä, etteikö yksi iso kotimainen pelaaja olisi meille arvokas asia. Saa nähdä, jos sellainen vielä löytyisi, Dantzler pohti pelaajistonsa laajuutta.

Dantzlerin pientä huolta korosti Stephen Hurtin loukkaantuminen voitollisessa harjoitusottelussa Jyväskylä Basketball Academyn vieraana. Joukkueen isoimman pelaajan ollessa sivussa viikon tai pari, joutuvat muut pelaajat häärimään hieman vieraamilla pelipaikoilla.

Keskiviikkona Kobrat kohtaa harjoitusottelussa Lohjalla Torpan Pojat ja torstaina Joensuun Katajan.

- Joka tapauksessa pidän jokaisesta pelaajasta joukkueessani erittäin paljon. Ilman suurempia takaiskuja uskallan sanoa, että meillä on joukkue, joka voi yllättää monet, Dantzler linjasi.

 ACback

Aubrey Conerly

 

Korisliiga

Seuraava kotiottelu

kobrat big  ktp small@2x

Pe 27.9. klo 18.30

Kobra-Areenalla

Liput 15 € / 12 € / 9 €

Kaikki ottelut 

Facebook

Liput

Zup Liput
Korikobrat Lapua

Yhteistyökumppanit

 

AlaTalkkariALaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPiskoBPOPPankkiBSaarikoskiBOsioVikingBmskHalpahalliDatabrosnammoietappiVuorenmaaakkutapiolaSaarenpaameridalillevillaYHSPeepeelujataloAlueTaitouniqueFreshseduLjaspiTurnerlapuan sanomatilkkaketjutvehkon oyfreeboLakAptkaptpiippoTopGreenetavantMallaskuuOulunEvvkuivauspaninirintajnarviSeilabKipup1Escarmatkv-vari-sisustusndtlouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritlapuan autohuoltolapuahoviCanoramaHelastBesthallpitkisLkuljetusKPLammiwapiceHyvaskakalustekkaukokiitoMartelaAukiaStarkmcdonaldspohjanrkekonomitLakeusportLapuanLeipaSilmaALOFKSuperPPHydPirttiPirjonPmajaniemihonkajokipedeluxPaViVaaLismarSouPalurheiluteippi logoMovemakersEncoreSimpsioJaskarilahdensuoRantalainenKatilasmartPaukkuLapuanEnVaasansprintlinkRaMaMVtilipalveluNesteLapuaLappavesiLannensievitaloJaaskelainenhinausTruteclakeaUITTOFenniaepmKotiasunnotautokatmanorRavaltsuRavikesajopariencoreprohuvilajokinenkuortanekullasmbkoskinenlsmvalkacitymhaavemaaruduspowermarkunmhelmicertegosolmioKonevuokrausPm trukki

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 15 €
Eläkeläinen 12 €
Opiskelija 9 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 195 €
Eläkeläiset 170 €
Opiskelijat 120 €
Paikkakausikortti 245 €

Kertalippusarja
10kpl kertalippuja 120€

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Jaakko Hietala                                 
puheenjohtaja
Puhelin 050 313 3926
info@korikobrat.com 





© 2019 Kobra-Basket ry • Tietosuoja
WebGarden Oy